keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Oppilaskunnan hallitus kartutti kassaansa

Viime lauantaina vietimme koulupäivää liikunnallisissa merkeissä. Koulullamme esiteltiin eri urheilulajeja ja vierailijoita oli mm. suunnistusseura Navista, Mikkelin tennisseurasta ja Mikkelin Ladusta.Aktiivisen liikkumisen lisäksi oppilaskunnan hallitus järjesti kirpputorin taloutensa kartuttamiseksi ja kyllä kannatti. Rahaa kilisi kassaan kertaheitolla 185,90 e. Ensimmäinen hankintakin on jo tehty: aloitepostilaatikko koulun aulaan. Nyt vain hyviä ideoita ja aloitteita väsäämään ja lappu postilaatikkoon. Kaikki aloitteet käsitellään!

tiistai 27. syyskuuta 2011

Maratonia!

Kolmas viikko vasta meneillään maratonhaasteessa ja jo nyt tarina kertoo osan päässeen maaliin. Hienoa! Mutta eipä hätää muillakaan: puolessa välin haastetta ollaan vasta menossa, joten rutkasti on vielä aikaa kuntoilla ja täyttää passia. Kivointahan tässä on, kun haasteeseen ovat tarttuneet niin oppilaat, koulun henkilökunta kuin perheenjäsenetkin. Sillä hyvä kunto luo hyvää oloa ja silloin hymyilyttää. Nähdään lenkillä!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Tervetuloa Hiirolan koulun blogi-sivuille!


Tässä sitä nyt ollaan. Hiirolan koulun kotisivut uudistuvat blogiin siirtymisen myötä. Päivitämme näitä sivuja viikottain ja pikkuhiljaa sivut täydentyvät. Pysykääpä linjoilla!