keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Keskustelua

Tänään 0-2:lla oli paljon keskustelua. Olemme tällä viikolla työskennelleet alakerrassa, sillä oma luokka on jo laitettu juhlakuntoon. Luin oppilaille pieniä tietokirjoja, joiden kuvia katseltiin seinältä. Välillä keskusteltiin aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin. Lapsilla on aivan loputtomasti kerrottavaa. On kiva, että edes joskus on riittävästi aikaa heidän puheenvuoroilleen. Uskontotunnin aihe käsitteli ihmeellisiä asioita maailmassa. Ohjelmiakin harjoiteltiin ja yhteislauluja laulettiin. Päivä sujahti nopeasti.

Loppuviikon koulupäivien pituudet

Koulupäivät alkavat normaalisti, mutta to 31.5. koulupäivä loppuu klo 12.30 ja pe 1.6. klo 11.30, koska kokoonnumme huomeniltana viettämään lukuvuoden päättäjäisiä.

La todistusten jako siis 8.30-8.45.

Kyydit on muutettu ja lauantain kyydit tilattu tarvitseville.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Terveydenhoitaja koululla ja Susanna virkavapaalla

Terveydenhoitaja Anne Heikkinen vierailee huomenna ke koululla viimeistä kertaa tänä keväänä.
Susanna on samana päivänä virkavapaalla ja sijaisena Varpu Sajasalo.

Mitaleja Hiirolaan

Kisat on kisattu ja urheilut urheiltu! Raikkaassa poutakelissä ahkeroitiin monissa lajeissa ja erittäin innokkaalla ja yritteliäällä asenteella. Moni oli kisoissa ensimmäistä kertaa, mutta niin vain uusia kokemuksia saatiin ja tästä on hyvä jatkaa.
Parhaimmista saavutuksista vastasivat 6. luokan pojat: Oskari Tauru (hopea) ja Aapeli Möller (pronssi) tuoden kumpikin mitalin korkeushypystä.

Onneksi olkoon pojille ja kiitokset kaikille hyvin sujuneesta päivästä!
Lisää kuvia Kuvia tapahtumista- sivulla.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kukkasipulit tulossa!

Onneksi olkoon Hiirolan koulu!
Kauppapuutarhaliitto valitsi teidät yhdeksi kohteeksi, jonne lähetetään syksyllä kasa ilmaisia tulppaanin sipuleita. 14.9. on sitten niiden istutuspäivä.

Taitaapi olla vuorossa tulppaanipenkin teko :)

Liikuntatutkimusta Hiirolan koulun oppilaista

Haukivuoren lukion oppilas Heikki Kääriäinen on tehnyt tänä keväänä opintoihinsa liittyen liikuntatottumustutkielman, jonka aineistona käytettiin Hiirolan koulun oppilaita.

Seuraavassa muutamia tutkimustuloksia:

- Oppilaista suurin osa liikkuu mieluummin ryhmässä kuin yksin.
- Kesälajit ovat muutamaa oppilasta lukuunottamatta mieluisampia kuin talvilajit.
- 68% koulun oppilaista on jokin liikuntaharrastus. Näistä 13% harrastaa lajia kilpatasoisesti.
- Ylivoimaisesti suosituin liikuntalaji liikuntatunnilla oli pesäpallo.
- Lähes 100% oppilaista sanoi liikkuvansa välitunnilla.
- 63,2% mielestä Hiirolan kylällä on tarpeeksi liikuntapaikkoja.

Ti 29.5. urheilukisat

Huomenna ti osallistumme siis koulujen välisiin yleisurheilukilpailuihin.
Aiemmasta blogista löydätte koulumme edustajien nimet ja tässä ohessa aikataulu kisoihin.

HUOM! Ilma on viilenemään päin. Olemme koko päivän ulkona, joten siis riittävästi vaatetta mukaan ja kaikille kilpailijoille lenkkitossut jalkaan. Oma reppu on hyvä olla mukana vaihtovaatteille ja vesipullolle. Kisat pidetään myös sateen sattuessa.



perjantai 25. toukokuuta 2012

Aurinkoista viikonloppua kaikille!



Hiirolan koulun joukkue yleisurheilukisoihin



Viestit 5-6: Samuli Asikainen, Elias Helanneva, Esko Hokkanen, Anniina Laakkonen, Noora Laitinen, Veera Uuttu, Arttu Väisänen, Jere Väisänen, Severi Heimonen, Aapeli Möller, Katariina Roponen, Aapo Salmela, Oskari Tauru, Severi Tiusanen, Hanna Vesala, Nea Väänänen  

Viestit 1-2: Aino Helanneva, Nuppu Nyrhinen, Viola Pylvänen, Saara Tiusanen, Max Äikäs, Tuuli Korppinen, Verna Piispa, Jani Pylkkänen, Santtu Roponen, Eero Sojakka, Jaakko Vesala, Ella Kääriäinen, Niko Lopperi, Tara Oinonen, Lasse Piispa, Tea Väänänen

6.lk Tytöt 
60 m: Nea Väänänen, Katariina Roponen
pituus: Hanna Vesala, Nea Väänänen
kuula: Katariina Roponen

6.lk Pojat
60 m: Oskari Tauru, Aapeli Möller
korkeus: Aapeli Möller, Oskari Tauru

5.lk Tytöt
60 m: Veera Uuttu, Anniina Laakkonen 
pituus: Anniina Laakkonen 

5.lk Pojat
60 m: Elias Helanneva
1000 m: Elias Helanneva
korkeus: Elias Helanneva
kiekko: Samuli Asikainen, Elias Helanneva

4.lk Tytöt
pituus: Iisa Heimonen

4.lk Pojat
60 m: Tuukka Hokkanen

3.lk Tytöt
pituus: Tea Väänänen, Sara Narvanto

3.lk Pojat
60 m: Lasse Piispa
korkeus: Lasse Piispa 






torstai 24. toukokuuta 2012

Hiirolan koulussa alkaa iltapäivätoiminta ensi lukuvuonna

Ilokseni voin kertoa, että koulussamme alkaa ensi syksystä lähtien IP-toiminta 0-2.luokkalaisille. Jokaiselle vanhemmalle, jonka lapsi opiskelee tällä luokalla tulee postitse kirje, jossa kysytään halukkuudesta osallistua toimintaan. Iltapäiväkerhon ohjaaja selviää lähiviikkojen aikana.

Kesän taidepajaa / art workshops

Marja de Jongin taidepaja kokoontuu kesällä seuraavasti:

ti 5.6. klo 17-19 
ti 12.6. klo 17-19

Paikkana on Hiirolan koulu ja taidepajassa työskentelevät siis lapset ja vanhemmat yhdessä.
Materiaalimaksu 7,50 e / hlö.
.
Mukaan mahtuu vielä! Kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä Marjaan: art@marjadejong.com

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kevätkiireitä

        Koulussa on menossa loppukiireet ennen kesälomaa. 0-2-luokkalaiset tekevät jokaisessa sopivassa välissä vohvelikangasliinojaan. Osalla liina on jo valmis, mutta ei vielä kaikilla. Kyllä olivat Koulumummonkin kädet taas tänään tarpeelliset. Kiitokset hänelle.
        Aamulla koko koulu harjoitteli kevätjuhlalauluja ja jokainen luokka valmistelee omassa tahdissaan ohjelmiaan. Maanantaina on ensimmäinen yhteinen harjoitus. Silloin pitäisi olla jo ohjelmat melko hyvässä mallissa. Toivomme, että kotiväki saa nähdä ensi viikon torstai-iltana mahdollisimman valmiita esityksiä.

Älykorttien palauttaminen


tiistai 22. toukokuuta 2012

Yli 10.000!!!

Nimittäin koulumme blogin lukijoita. Tällä viikolla ylitimme tuon maagisen rajan ja siirryimme 5-numeroiseen lukuun. Keskimäärin blogiamme käy kurkkaamassa tällä hetkellä n. 50 henkeä vuorokaudessa. Eipä tullut turhaan tätäkään perustettua. Onnittelemme itseämme ja lupaamme jatkossakin pysyä ajan tasalla ja kertoa koulumme toiminnasta sanoin ja kuvin, oppilaiden ja opettajien äänellä - jokaikinen koulupäivä. Kehittämisideoita saa kuitenkin antaa!

Juoksun iloa

Koulustamme osallistuu kaksi joukkuetta ensi viikon ( ti 29.5.) koulujen välisiin sukkulaviesteihin..Koska joukkueeseen vaaditaan 16 juoksijaa, saamme joukkueet kasaan 0-2. ja 5-6.luokista. 3-4. luokan oppilaat tuuraavat tarvittaessa, mikäli varamiehiä tarvitaan.

maanantai 21. toukokuuta 2012

La 2.6.kyyditykset

Palauttakaapa kuljetusoppilaat kipin kapin kyselylappu, joka koski la 2.6. koulukyydityksiä.
Moni on jo palauttanut - kiitos teille!

perjantai 18. toukokuuta 2012

Muuten tavallinen viikko,paitsi Helatorstai vapaata. Suomi avasi tiensä mitalipeleihin niukalla voitolla Usasta luvuin 3-2. Koko koulu aloitti lippujen teon keskiviikkona. Mukavaa viikonloppua kaikille! T:Elias ja Esko

Urpolan luontokeskus


Tervetuloa Urpolan luontokeskuksen koko perheen tapahtumaan sunnuntaina 20.5. klo 10-15.

Taiteilija Terhi Kastehelmi inspiroi kivimaalauksen saloihin ja kertoo tarinoita klo 12-14.

Luontokeskuksessa voit tutustua kesän näyttelyyn, jonka teema on Saimaan luonto ja saimaannorppa. Esillä on myös Juha Taskisen Saimaan salaisuuksia –valokuvanäyttely. Luontopolulla on mahdollisuus paistaa makkaraa (omat eväät mukaan).

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Mehu- ja kahvitarjoilua!
  
Urpolan luontokeskus
Selännekatu 30
50100 Mikkeli
Puh. 044-7945009

Luontokeskus avoinna
ma-pe 9-16
la-su 10-15


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ilmaiseksi museoon!


Perjantaina 18.5. vietetään Kansainvälistä museopäivää ja sen kunniaksi on vapaa sisäänpääsy Päämajamuseoon, Viestikeskus Lokkiin ja Suur-Savon museoon. Nämä museot ovat perjantaina avoinna klo 10–17.


Päämajamuseossa voi tutustua uuteen vaihtuvaan näyttelyyn Hyvää syntymäpäivää, herra marsalkka! Mannerheimin 75. syntymäpäivä 4.6.1942.

Mannerheim olisi halunnut viettää syntymäpäiväänsä rintamalla sotilaiden parissa, mutta valtiojohdon toivomuksesta päivästä muodostui suuri juhlapäivä. Hitlerin yllättävä onnittelukäynti sai aikaan sen, että tuo päivä puhuttaa paljon nykyisinkin. Päämajamuseon näyttelyssä tutustutaan muun muassa päivän kulkuun aikalaisten näkökulmasta, Hitlerin salaisena äänityksenä tunnettuun puheeseen sekä Mannerheimin saamiin lahjoihin ja onnitteluihin.


Suur-Savon museossa on esillä tuore vaihtuva näyttely Paheita vai nautintoja?

Suur-Savon museon vaihtuvassa näyttelyssä keskitytään paheisiin. Näyttelytilassa on esillä paheiden pesä, jossa kävijät voivat tutustua esimerkiksi pontikan keittoon.

Lämpimästi tervetuloa museoon!



Aurinkoisin terveisin
Emmi Eronen


Emmi Eronen
vs. amanuenssi
Päämajamuseo / Suur-Savon museo
Hallituskatu 8 E
50100 MIKKELI
(015) 194 2423
emmi.eronen(at)mikkeli.fi
www.mikkeli.fi/museot

Koulumummo kertoo

Koulumummo Aili Kääriäinen vieraili 3-4.luokassa Maxin ja Tuulin kanssa. Oppilaiden päälle oli puettu vanhoja vaatteita, joista koulumummo kertoi. Maxin päällä oli Hiirolan Hakan huppari - "ihan muodikas vieläkin", 3-4.luokan oppilaat tuumasivat. Tuulin päällä oli v.1946 tehty pellavatakki, jossa oli kauniit, käsintehdyt kirjailut.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Englannin opetuksessa sijainen

Englannin opettaja Paula Virran sijaisena on tällä viikolla Riina Rouhiainen.

Voikukkien iloa


Voi, mikä ihana yllätys. Nuppu ja Nella olivat löytäneet kevään ensimmäiset voikukat ja tulivat ojentamaan ne Sadulle. Kylläpä kahvihetkeen tuli iloa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kulttuurisuunnistusta


Onko kulttuurisuunnistus sukua suunnistuskulttuurille? Liittyykö kulttuuri suunnistukseen?  Kuinka kulttuurissa voi suunnistaa?

Tule Mikkelin torin laidalle, Päämajapatsaalle keskiviikkona 16.5. klo 10.00 tai klo 18.00
ja saat vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin.


Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut järjestää ohjatun tutustumistilaisuuden Mp3 -soittimen ja kartan avulla toimivaan Kulttuurisuunnistuspalveluun.
Tässä Mikkelin ulkotaiteeseen tutustuttavassa kaupunkisuunnistuksessa voit yhdistää ennakkoluulottomasti liikuntaa ja kulttuuria,
saada lisää tietoa kotikaupungistasi ja katsella sitä uusin silmin.

Varusteeksi tarvitset reipasta mieltä ja liikuntaan sopivat jalkineet. Liikkua voit joko kävellen tai juosten, yksin tai ystävien kanssa.
Mp3-soitin ja kartta on 1.6.2012 lähtien lainattavissa kauppakeskus Stellan info-Pisteestä.

Voimaminää etsimässä


Tämä näyttely on kurkistus neljän vuoden kasvuprosessiin, jota olemme yhdessä käyneet lävitse opettamani luokan kanssa.
Lähtökohtana on ollut minäkuvan rakentaminen; omien vahvuuksien löytäminen. Tämän prosessin yhtenä tavoitteena on ollut auttaa lapsia näkemään omat ja toistensa voimavarat; erilaisuus on voimavara, ei uhka.
Elämä kantaa vastoinkäymisistä huolimatta.
Myös muut opettamani ryhmät 5-6 luokilla ovat työstäneet samoja aiheita kuvataide tunneilla. Lisäksi yläkoulun kuvataideopettaja Piia Pöntinen on käsitellyt samantyyppisiä aiheita valinnaisryhmänäsä kanssa; elämänpuu teemalla. Esillä on nuorten tekemiä elämänpuita teksteineen.  Näyttely on esillä Stellan aulassa 24.5. saakka.

Marja-Leena Bilund, Rantakylän yhtenäiskoulu

Palautettavat kyselyt

Muistattehan palauttaa pe 18.5. mennessä kyydityskyselyn koskien todistustenjakopäivää la 2.6. sekä taidekyselyt ke 16.5. mennessä.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Koulupäivä

Tänään oli ihan normaali koulupäivä. Ei tapahtunut oikein mitään. Aamulla satoi mutta päivä pelastui,kun aurinko alkoi paistamaan. Eilen 6-luokka oli Selvästi Paras päihdetapatumassa. Siellä ne oppi päihteiden käytöstä tosi tosi paljon.  Kirjoittivat: Oskari, Severi T, Noora ja Veera

torstai 10. toukokuuta 2012

Kesälukemista matkailijoiden iloksi ja miksei muidenkin

Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi tammikuun alussa lasten kuvakirjan Helsingin designpääkaupunkivuoden 2012 kunniaksi.
Suomalainen muotoilu tunnetaan Aalto-maljakosta ja Marimekon kankaista, mutta se on paljon muutakin. Arkemme on täynnä esineitä ja palveluja, joiden alkuperää emme tule ajatelleeksi. Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki sisältää sekä tietoa designista että hauskan tarinan lapsiperheen kesäpäivästä. Kirja vie lukijansa iloiselle koko perheen tutkimusretkelle Helsinkiin, jokaisen suomalaisen ikiomaan pääkaupunkiin, ja paljastaa samalla muotoilun taustoja ja yksityiskohtia. Kirjassa esiteltäviä muotoilijoita tuotteineen ovat mm. Vuokko Nurmesniemi, Maija Isola, Oiva Toikka, Eero Aarnio, Paola Suhonen, Klaus Haapaniemi ja moni muu. 

6.luokkalaiset Selvästi Paras!-tapahtumassa

Koulumme 6.luokkalaiset osallistuivat tänään perinteiseen ehkäisevän päihdetyön tapahtumaan Mikkelin seurakuntakeskuksessa. Asioihin perehdyttiin rastiradalla, joissa pohdittiin netin, tupakan, alkoholin ja huumeiden käyttöön liittyviä asioita.

Eilinen katuviesti

       Hiirolan koulun joukkue sijoittui kolmanneksi eilisessä Mikkelin katuviestissä. Tänään moni heistä kuudesta oli tuonut mitalinsa kouluun. Aamulla kokoonnuttiin yhteen onnittelemaan juoksioita ja ihailemaan heidän mitalejaan ja pokaaliaan.
       Eilisiltainen sää oli hyvä juoksusää. Tuuli oli hiukan kylmä, varsinkin katsojille, mutta juoksijoita se ei tuntunut haittaavan.
       Kuvia joukkueesta löytyy Kuvia tapahtumista-laatikosta.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Susanna loppuviikon poissa

Susanna on loppuviikon virkavapaalla, mutta teitä palvelee muu Hiirolan koulun henkilökunta. Koulun johdosta vastaa varajohtaja Irene Jormakka.

Pihatalkoot!

Jaahas! Kevät tuli, lumi suli, vesi sanoi...Äh! Siis maastosta alkoi paljastua kaikenlaista ...piip.. tavaraa, joten otimme haravat kauniisiin kätösiin ja aloimme siivota koulun alueita... Kuivia lehtiä, risuja ym. objekteja kasautui monta kottikärrillistä! Luokat olivat ahkeria, jotkut vielä ahkerampiakin... Ja kun olimme saaneet siivoiltua, niin pääsimme kodalle nautiskelemaan herkullisia makkaroita!!...ja takaisin studioon.
Lisää kuvia Kuvia tapahtumista- sivulla.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Taideasiaa

TERVETULOA MAALAAMAAN – TÄMÄ ON MEIDÄN LUONTOMME

AREFS on aloittanut taidekasvatusohjelman TÄMÄ ON MEIDÄN LUONTOMME – THIS IS OUR NATURE Haukivuoren koulussa vuonna 2010. Tässä ohjelmassa AREFS kehittää uusia ideoita taiteesta, luonnosta, maisemasta sekä lasten taiteesta maaseudulla. Ohjelmaan on osallistunut jo useita eri taiteilijoita.

Minulla on ollut suuri ilo aloittaa taidetunnit myös Hiirolan koulussa vuonna 2011. Tänä vuonna olen työskennellyt 5. ja 6. luokkalaisten kanssa syksyllä ja esikoululaisten, 1. ja 2. luokkalaisten kanssa keväällä. Tulokset ovat olleet hienoja ja ainutlaatuisia. Lapset ovat työskennellet niin intensiivisesti ja sellaisella ilolla, että AREFS pyrkii jatkamaan tätä ohjelmaa.

Lisää tietoa koko ohjelmasta:



Lapset olivat todellisia taiteilijoita. Oppituntien jälkeen he osasivat sekoittaa värejä moniksi eri sävyiksi ja maalata kauniita kuvia.

Tämän vuoden loppuhuipennuksena oppilaat haluaisivat jakaa tämän kokemuksen teidän vanhempien kanssa kutsumalla teidät osallistumaan taidetyöpajaan heidän kanssaan.

Tarkoituksena on järjestää yksi tai useampi tapahtuma, jossa vanhemmat ja lapset voivat työskennellä yhdessä. Lapset voivat opettaa vanhempiaan maalaamaan ja molemmat voivat nauttia tästä kokemuksesta. Näitä toimintoja suunnitellaan kesällä.

Vastaamalla ja palauttamalla alla  olevan lipukkeen ke 16.5. mennessä pääsette osallistumaan taidetyöpajaan. Ensimmäinen suunnittelukokoontuminen on ti 22.5. klo 17 Hiirolan koululla.

- - - - - - - - - - - - - -- -  - - - - -- - - - - - - -- - -- - - - -

 haluamme osallistua taidetyöpajaan

 emme tällä kertaa osallistu


________________   __________________
 oppilaan nimi              huoltajan allekirjoitus


JULKAISU

Jo projektin alusta lähtien on ollut tarkoituksena julkaista ohjelman tuotokset. Kahden vuoden työ eri luokkien ja eri-ikäisten lasten kanssa on kartuttanut hienon kokoelman lasten taidetta tällä seudulla.

Tänä vuonna AREFS taide ja kulttuuri aikoo julkaista kirjan taiteesta, luonnosta ja lasten taiteesta. Tämä kirja osoittaa maaseudulla kasvamisen tärkeyden ja sen, kuinka lapset kokevat lapsuutensa. Näiden lasten henkilökohtainen näkemys samasta aiheesta on arvokas meille kaikille.

Lasten työt herättävät innostusta kaikissa ja osoittavat sen, kuinka lapset kokevat ympäristönsä. Samalla ne ovat tämän maalaisseudun tärkeä ja väärentämätön dokumentti.

Kirja julkaistaan syksyllä ja sen hinta on 30 €, 31.8.2012 asti 26 €.

Lisää tietoa julkaisusta:
Katso myös esite.

AREFS tarjoaa kirjaa lapsille ja vanhemmille alennettuun 20 €:n hintaan.

Ystävällisin terveisin

Marja de Jong



maanantai 7. toukokuuta 2012

6. luokkalaisten päihdekasvatusviikko

Tällä viikolla vietetään taas 6.luokkalaisille suunnattua Selvästi Paras- päihdekasvatusviikkoa.

Vanhemmille on ti 8.5. klo 18 seurakuntakeskuksen Ristimäkisalissa vanhempainilta. Terveydenhoito-opiskelijat ovat toteuttaneet nuorten huoneen ja vanhemmilla on mahdollisuus kiertää rastit. Puhujina ovat nuorisopoliisi Toni Reinikainen ja Päivi Vesanen Etelä-Savon sairaanhoitopiirim osastolta Lammenrannasta.

6.luokkalaiset lähtevät puolestaan to 10.5. tapahtumaan, jossa rasteilla pohditaan nettiin, alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyviä asioita. Järjestelyissä ovat mukana nuorisotoimi, Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijat sekä Etelä-Savon poliisi.

Lisätietoja: Piia Rautio, p. 044-7945023 (ehkäisevän päihdetyön ohjaaja)

Nuoriso-opiston kesäleirit

SUOMEN NUORISO-OPISTON KESÄLEIRIT

Suomen Nuoriso-opisto järjestää koululaisille kesäleirejä viikoilla 26 - 32. Leirejä on erikseen 1-3-luokkalaisille ja 4-6-luokkalaisille. Leirit kestävät aina maanantaista perjantaihin klo 8 - 16. Leiri-paikkana on opiston kampusalue (Paukkulantie 22). Leireillä on monipuolista ohjattua toimintaa, mm. leikkejä ja pelejä, askartelua ym. Tarkemmat leiriohjelmat tulevat opiston nettisivuille toukokuun aikana. Nettisivuilta löytyy myös sähköinen ilmoittautumislomake: 
[[http://www.sno.fi/koulutustarjonta/kurssitoiminta/ilmoittautuminen-kesaleirille]]

Ilmoittautuminen 25.5. mennessä.
Leirin hinta on 25 €. Se sisältää lounaan ja välipalan joka päivä.
Lisätietoja: Outi Soininen, kurssikoordinaattori, s-posti outi.soininen(at)sno.fi, puh. 044 791 3013

Taideprojektia

Huomenna ti 8.5. lähtee jakoon taidemateriaalia. Nämä liittyvät Marja de Jongin: This is our nature-projektiin, josta puhuimme vanhempainillassa.
1) Oppilaiden repussa tulee värillinen esite, jossa on tilausosa niitä varten, jotka haluavat lunastaa taidekirjan omakseen 20 e hintaan. Esitteessä kerrotaan lisää teoksesta. Palauttakaa tilauskaavake koululle, mikäli tilaatte kirjan.

2) Mukana on myös esite koulumme taideprojektista. Muistattehan, että Marja toivoi pääsevänsä työskentelemään yhdessä oppilaiden ja vanhempien kanssa. Mikäli haluatte olla lapsenne kanssa mukana taiteen teossa, palauttakaa ilmoittautumisosa. Ensimmäinen kokoontuminen on ti 22.5. klo 17.00 koululla, jolloin sovitaan työskentelyajat.


perjantai 4. toukokuuta 2012

Perjantaita!

Kiitos TET-harjoittelijoillemme Heidille ja Eemelille avusta kuluneella viikolla.
Henkilökunnan kahvipöytäänkin sai osallistua. Tänään sitten seurataan Suomen
joukkueen jääkiekkopelejä, kisat alkavat. Mukavia tunnelmia kotikatsomoihin!
Laitetaan puita takkaan, että ei palella... Iloista viikonloppua, Irene

torstai 3. toukokuuta 2012

Kesää kohden

Vaikka tänään sateli lunta ja sää on muutenkin viileä, kesä tekee kaiken aikaa tuloaan. Nyt alettiin harjoitella oikein toden teolla kevätjuhlaohjelmia. Perhosten tekokin pääsi alkuun. Kesäloma ei ole enää kaukana; vain 21 koulupäivää ennen lomaa!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Eemeli Möller ja Heidi Kääriäinen TET:ssä

Tämän loppuviikon ajan saamme nauttia entisten oppilaiden vierailusta koulussamme. Eemeli ja Heidi ovat nimittäin kolme päivää TET-harjoittelussa. Mukavaa nähdä teitä taas!