tiistai 13. maaliskuuta 2012

5-6. luokan kokeista

Hyvät vanhemmat!

Tällä viikolla ilmeni, että yläluokkien ohjelmaan oli "työtapaturman"johdosta pakkautunut turhan paljon kokeita. Tilanne sai alkunsa siitä, että opettajat käyttivät kokeen informoinnissaan eri tapoja.

Nyt on sovittu, että uskonnon koe siirretään myöhemmäksi, joten samana päivänä ei ole useita kokeita.

Tänään olemme lisäksi sopineet opettajien kanssa yhtenäisen käytännön eli kokeet kirjataan ensinnäkin kunkin luokan tauluun näkyville. Sen lisäksi ne löytyvät koulun blogista luokkablogien sivuilta.

Wilmaa emme vielä käytä kokeiden informoinnissa kuin satunnaisesti, koska kaikki vanhemmat eivät ole luoneet tunnuksiaan sinne.

Lisäksi haluan todeta, että mielestäni meidän kaikkien aikuisten yhteisenä kasvatustavoitteena tulee olla oppilaiden kasvattaminen omatoimisuuteen ja vastuullisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että ensisijaisesti oppilas itse tietää, milloin hänellä on koe. Älkäämme tehkö sitä virhettä, että opetamme lapset kysymään kokeiden ajankohtaa vanhemmilta. Blogi ja Wilma ovat hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä! Uskon, että yhdessä opimme käyttämään näitä hienoja järjestelmiä oikein ja luotankyllä  teidän vanhempien harkintakykyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti